Ei pentuja tällä hetkellä.


PENTUINFO

Kaikki jalostukseen käytetyt koiramme ovat rotutyypillisiä, hyväluonteisia ja tutkitusti terveitä.

Pentuja voi tulla sopimuksen mukaan katsomaan, jolloin näkee pentujen kasvuympäristön, emon ja muita sukulaisia. Pennut kasvavat ensimmäiset viikot makuuhuoneessa, jolloin niillä on omaa rauhaa emonsa kanssa. Noin 4 viikon iässä ne siirtyvät keittiöön tottumaan perheen hulinaan, lapsiin, muihin koiriin, kissaan ja kaikkiin kodin ääniin. Pentujen ollessa 5-viikkoisia, voi niitä tulla katsomaan. Pentu varataan varausmaksulla.

Toivomme että tullessanne pentuja katsomaan, on koko perhe yksimielinen koiran rodusta, hankinnasta ja ajankohdasta. Meillä koiria kasvatetaan kotioloissa työn ja muun perhe-elämän hulinassa, joten voimme vastaanottaa vain ne vieraat, jotka ovat tositarkoituksella pentua etsimässä. Suomen Kennelliiton sivustolta löytyy näyttelykalenteri. Sieltä löytyy lista koiranäyttelyistä, joissa voi tutustua rotuun kasvattajineen. 

Kaikki pentumme ovat luovutushetkellä rekisteröityjä, sirutettuja, eläinlääkärin tarkastamia ja terveeksi todettuja. Luovutus tapahtuu aina pennun ehdoilla, eli aikaisintaan 7 viikon iässä, riippuen yksilön koosta ja muusta kehityksestä. Pennun mukaan tulee pentupaketti, jonka tärkein sisältö on hoito-ohjeet, 3kg pussi samaa ruokaa mitä se on kasvattajalla tottunut syömään sekä tutun hajuinen huopa. Pennuista tehdään aina Kennelliiton kauppakirja jonka liitteenä on luettelo rodussa tilastoiduista vioista ja sairauksista. Liitteenä on myös eläinlääkärin todistus. Mikäli pentu on yli 12 viikon ikäinen, on se myös rokotettu. Käytämme Agria-vakuutusyhtiötä koiriemme vakuuttamiseen, ja edellytämme pennun vakuuttamista myös uudelta kodilta. Tänä päivänä on erittäin tärkeää, että koira on vakuutettu jatkuvasti nousevien eläinlääkärimaksujen nousun vuoksi.

Jos olet kiinnostunut pennuistamme, ota yhteyttä niin kerron mielelläni lisää !

Muistathan kurkata myös fb sivumme, jostä löytyy usein tuoreimpia kuvia ja videoita pennuista.

Jaa tämä sivu